Kesä 2022

Kesä 2022 saaressa oli kerrassaan upea. Ilmat suosivat, tuulta oli kohtuullisesti ja niinkuin kuvista näkyy tyyniä päiviä oli useita. Sadetta saatiin sopivasti, jotta saaren puut eivät kärsineet kuivuudesta. 

Tiirayhdyskunta oli kasvanut, mutta Räyskää ei tänävuonna näkynyt. Sen sijaan saukko kävi muutamana päivänä ruokailemassa saaren rannassa ja sekös sai tiirat puolustamaan omaa reviiriään.
Mursukin taisi uida saaren ohi. Muutama päivä ennenkuin mursu ilmestyi Kotkan rantaan, merellä hieman saaren rannasta ulospäin näkyi aika-ajoin vedenpintaan nouseva pää, joka sai lintuparvessa aikaan valtavan hyökkäysreaktion. 

Saaressa kävi useita vierailioita kesän aikana ja vietimme saarella unohtumattoman retriitin mahtavan innostavan porukan kanssa.  Emäntänä oli mukava olla, kun jurtan keittiössä ruuanlaitto sujuu helposti ja kaikille vierailioille löytyi mukavat telttapaikat.  Mika teki iltapuhteena saareen pienen vajan, jossa saaren muutamat työkalut ja polttopuut pysyvät kuivana. 

Tänävuonna löytyi saaresta omia vadelmia ja paljon metsämansikoita. Mustikat käytiin keräämässä Munapirtin puolella olevan venepaikan lähimetsästä. 

Nyt on jurtta pakattu talvivarastoon ja on aika siirtyä viettämään talvea mantereen puolelle. Ensikesänä on tarkoitus aloitella tulipaikan rakentaminen sekä viettää rentouttavaa aikaa vieraiden kanssa. Suunnitteilla on myös muutama retriitti, joista tulee tietoa nettisivuille heti, kun aikataulut varmistuvat. 

Luo kotisivut ilmaiseksi!